1/2019: Äitien tytär, 
tytärten äiti

Katja Frange, 39, on näkijä, kirjailija ja itsetuntemuksen opettaja. 
Hän on nainen, joka kulkee monia polkujaan. Niistä selkeimmin vievät shamaanin ja feminiinisen viisauden polut.

19.3.2019 / Jenni Arbelius

Lapsuus ja tasapainon malli

”Amerikan alkuperäiskansojen viisauden mukaan se, miten lapsi syntyy tähän maailmaan, kertoo myös hänen tulevasta polustaan. Minä synnyin kesällä keskipäivän aikaan, auringon ollessa kuumimillaan. Tulo tänne tapahtui vauhdilla, mutta synnyttyäni epäiltiin, että sisääni oli jäänyt vihreää vettä. En saanut päästää ääntäkään elämäni ensihetkinä, en ennen kuin sisältäni imettiin sinne jäänyt vihreä vesi.”

Usein parantajilla, näkijöillä ja henkisen polun suunnannäyttäjillä on ollut rankka lapsuus. Toisin oli Katja Frangella. Hän sai yhdessä veljensä kanssa kasvaa isän ja äidin turvallisessa rakkaudessa. Perhe asui Seinäjoella ja lapsuuteen kuului paljon hetkiä luonnon helmassa.

– Minulla on ollut siunauksena turvallinen ja rakkaudellinen lapsuus. Suhde äitiin ja isään ovat olleet elämäni perustukipylväät. Jos niitä ei olisi ollut, olisin ollut aika hukassa. Olen ammentanut sieltä tuen ja vahvan pohjan kaikelle, mitä olen ja mitä teen.

Katjan elämässä vaikeat asiat ovat tapahtuneet vasta myöhemmin, erityisesti parisuhteen ja muiden ihmissuhteiden kautta. Ne ovat nostaneet pintaan kipeitä teemoja ja kokemuksia, jotka Katjan on pitänyt katsoa läpi.

– Koen, että syntymätarinassani vihreän liman puhdistaminen symboloi juuri tätä. Minulla meni aikaa, ennen kuin löysin oman ääneni. 

Myöhemmin elämässään Katja on hakenut omaa ääntään ja omaa polkuaan kiihkeästi. Ensimmäisen tyttären syntymä oli suuri initiaatio, joka käynnisti kosketuksen aivan uudenlaiseen tietoisuuteen ja mullisti Katjan suhteen sekä naiseuteen että luontoon.  Nykyään hänellä on kaksi tytärtä, kolmetoistavuotias Alisa ja kahdeksanvuotias Erin

Silti Katja kertoo, että todellinen selkeys, voima ja vahvuus on alkanut näkyä hänessä ulospäin vasta viime vuosina. Syväsukellus oman naiseuden varjoihin tapahtui kipeän avioliiton myötä, joka sai hänet tutkimaan sisäistä uhrin-rooliaan. Nykyään Katja työskentelee pääosin naisten kanssa ja auttaa heitä löytämään omaa ydintään, omaa voimaansa ja omaa ääntään. 

Hän kuvaa kulkevansa elämässään Maria-polkua. Sillä hän tarkoittaa feminiinisen tietoisuuden polkua, jossa yhdistetään maskuliininen valo ja tietoisuus feminiiniseen kehollisuuteen, intuitiivisuuteen, luontoyhteydessä elämiseen sekä sydämen myötätuntoon. Kuin vahvistuksena tälle Katjan oma syntymäkätilö oli nimeltään Maria.

– Hassu juttu on, että oma isäni oli opettaja ja äitini oli kätilö. Se on minun verilinjani, yhdistän kummankin vanhempani työn omassa työssäni. Olen kuin kätilö naisille, autan heitä avautumaan uudelle tietoisuudelle. Myös opettajuus on vahvasti mukana työssäni. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten elämä puhuu meille koko ajan.

Avioero ja uhriuden loppu

”Näin pari vuotta ennen avioeroani unen, jonka ymmärsin vasta myöhemmin enteeksi. Siinä pieni, väritön lintu oli suljettuna kultaiseen häkkiin. Se kuulee oman heimonsa kutsun taivaalta ja yrittää levittää siipensä, mutta siihen ei ole häkissä tilaa. Häkin ovi on koko ajan auki. Viimein lintu vapauttaa itsensä, on täysin uupunut, mutta jaksaa lentää ovesta ulos. Vähitellen vapaudessa lentäessään se muuttuu isoksi kotkaksi, joka lentää kohti sateenkaarta.”

– Suurimpia haavojani ovat turvattomuus ja hyvin perustavanlaatuinen yksinäisyyden teema. Siksi olen keskittynyt niin paljon yhteyden luomiseen, niin omassa elämässäni kuin työssäkin, kaikilla tasoilla.

Vakaasta lapsuudestaan huolimatta myös Katja on löytänyt itsensä elämässään lukemattomista tilanteista, joissa hän on alentanut itseään, tukahduttanut itseään, vähätellyt itseään, tukahduttanut omaa ääntään, elänyt toisten ihmisten totuuden, arvojen ja tahdon mukaan sekä antanut muiden määrittää omaa polkuaan. 

Silti hän näkee kipeät kokemuksensa suurina opettajina ja on jo onnistunut kääntämään niiden myrkyn lääkkeeksi. Hän on löytänyt viisauden ja kauneuden, jotka kätkeytyivät vaikeuksiin.

– Naiseudessani isoin haavani on ollut uhriutuminen. Olen yrittänyt parantaa muita, kantaa muita, omalla kustannuksellani. Tein sillä itseni todella kipeäksi. Kuvittelin toimivani puhtaasta sydämestäni ja tavallaan toiminkin, koska en tiedostanut asiaa. Myöhemmin sain itseni kiinni siitä, että vein toisilta mahdollisuuden parantaa itse itsensä.

Opit ovat edelleen tuoreena muistissa. Katja sanoo itseelleen yhä uudelleen ja uudelleen tilanteessa kuin tilanteessa, että valitse rakkaus.

– Pysähdyn miettimään, mitä rakkaus valitsisi, mutta en koskaan toimi omaa hyvinvointiani vastaan. Olen aina ollut suuri maailmanparantaja, suuri äiti. Jossakin vaiheessa se kääntyi minua vastaan. Olin liian myötätuntoinen, annoin kaiken anteeksi ja hyväksyin kaiken, minua sai kohdella ihan miten vain.

Myöhemmin hänen rakkauteensa on tullut pelottomuutta. Totuus ei pala tulessakaan, eikä todellinen rakkaus vaadi itsensä uhraamista.

– Nyttemmin olen oppinut, etten ala kantaa muiden juttuja, en ota niitä vastaan. Rakastan, mutta kaikki ei käy. Olen oppinut myötätuntoista, mutta pelotonta rakkautta. 

Luontoyhteys ja shamaanin polku

”Elämääni alkoi tulla shamaaneja, Amerikan alkuperäiskansojen isoäitejä ja isoisiä. Eräällä yhteisellä rumpumatkalla istuin nuotion äärellä rummuttamassa ja näin näyn karhusta. Lensin näyssä Siperian vuoristoon. Kävelin Altain laaksossa keskikesän lämmössä ja tunsin palanneeni kotiin. Minua vastaan käveli karhu. Pian huomasin olevani itsekin karhu ja aloin leikkiä toisen karhun kanssa.”

Tästä näystä on nyt neljä vuotta. Siitä alkoi Katjan elämässä tietoisempi matka toiselle polulle, jota hän kulkee rinta rinnan Maria-polun kanssa. Se on shama-nistinen polku. Tälle polulle löytyi entistä enemmän tilaa sen jälkeen, kun Katja neljä vuotta sitten erosi ja muutti uuteen kaupunkiin lastensa kanssa.

– Minulle oli vähitellen alkanut hahmottua todella vahva luontoyhteys. Sellainen, joka puhuttelee minua todella syvältä sielusta. Shamaanin polku liittyy vahvasti luontoyhteyteen.

Rumpumatkalla nähdyn näyn jälkeen Katjalle ja tytöille löytyi uusi koti Tammisaaresta, Sudenkadun ja Karhunkadun risteyksestä. Kuin vahvistukseksi uudesta vaiheesta, Katja sai karhun hampaan muotoisen sormuksen.

– Aloin ottaa karhun voimani itsessäni käyttöön. Olin kahden lapseni kanssa kuin karhuemo, joka suojeli kiihkeästi perhettään.

Tässä kohtaa Katjan elämässä oli mennyt jo kaikki uusiksi. Avioliiton päättymisen ja kaunpunginvaihdoksen lisäksi hänen vanha työnsä oli jäänyt taakse. Katja oli tehnyt uraa kansainvälisessä liike-elämässä. Sisäinen kutsu jonkin merkityksellisemmän pariin oli ollut kova jo pitkään. Uusikin oli jo alkanut löytää muotoaan. Katja oli tehnyt jo jonkin aikaa sivutyönään sessioita näkijänä ja energiahoitajana.

Muutoskohdassa Katja päätti tehdä hypyn tuntemattomaan ja ryhtyä yrittäjäksi. Nykyään elanto muodostuu monen asian summana.

– Kirjoittaminen ja opettaminen ovat etusijalla. Vedän omaa mysteerikouluani sekä retriittejä. Teen kirjallisia tulkintoja näkijänä, vedän yksityisryhmiä ja otan yksityisasiakkaita silloin tällöin. Lisäksi olen kirjoittanut kirjoja ja tehnyt pari korttipakkaa henkisen kasvun tueksi. Teen myös kuvitustyötä jonkin verran. Kyseessä on luova paletti, jossa teen sitä sun tätä. 

Katjalle shamanismi on sitä, mikä yhdistää näkyvän ja näkymättömän. Perinteisesti ihminen ei voi nimittää itse itseään shamaaniksi. Yhteisö joko tunnistaa ja tunnustaa hänet yhteisönsä viisaaksi – tai sitten ei.

– Minulle shamaani on todella suuri nimi, aika harva voi käyttää sitä. Kyseessä on elämänpituinen koulutus.

Tietoa vanhoista tavoista, perinteistä ja shamanistisesta maailmankuvasta on Katjalle tullut matkan varrella erilaisilta opettajilta, shamaaneilta ja vanhoilta Amerikan alkuperäiskansojen opettajilta. 

– Shamaanius on asia, jotka ei opita ihmiseltä ihmiselle. Se syntyy ennen kaikkea yhteydessä näkymättömään. Silti traditioiden, perinteiden ja rituaalien oppiminen isoäideiltä ja isoisiltä on äärimmäisen tärkeää. Lopulta Suuri Henki ja näkymätön on kuitenkin se, joka meitä opettaa.

Vaikka shamanistinen elämänkatsomus näkyy Katjan arjessa, ei hänen arkensa silti ole kovin ihmeellistä. Hän viettää paljon aikaa luonnossa ja katselee sen opetusta symbolisena tarinana. Joskus hän saattaa mennä luontoon ja pyytää neuvoa mieltään askarruttavaan asiaan. Kun tietty juttu luonnossa alkaa kiinnittää hänen huomiotaan, hän miettii sen symbolista merkitystä vastauksena kysymykselleen. Joskus hän pyytää sulan merkiksi siitä, että hänen valitsemansa päätös on oikea.

– Aina merkki ei tule edes metsästä. Kerran se tuli kirjekuoressa, kun ystäväni oli lähettänyt minulle kirjeen, jonka sisään hän oli pannut haukan sulan.

Katjalla on kotonaan myös pieniä alttareita, joiden tarkoituksena on muistuttaa pysähtymään ja luomaan yhteyttä itseen, Äiti maahan, Korkeimpaan ja kaikkeen olevaan.

– Minulle rituaali ei tarkoita mitään ihmeellistä. Se voi olla vaikka sitä, että kiitän ruoasta. Pysähdyn arjessa tavallisten asioiden äärelle. Tai ainakin pyrin siihen, eihän sitä aina muista. 

Maria Magdaleena ja kehollistunut henkisyys

”Näin meditoidessani voimakkaan näyn. Minua kuljetettiin näyssä syvälle maan uumeniin. Siellä virui nainen punaisissa vaatteissa. Hänet oli köytetty kiinni ristiin. Nainen oli hyväksikäytetty, alistettu, hiljennetty, kidutettu, kaltoinkohdeltu. Vapautin tämän naisen ja hän sanoi nimekseen Maria Magdaleena. Elin itse vaihetta, jonka seurauksena vapautin itsessäni tämän energian.”

Maria Magdaleena oli tulkinnasta riippuen joko Jeesuksen seuraaja tai yksi Jeesuksen opetuslapsista. Raamatussa hän oli ensimmäinen, jolle Jeesus ilmestyi kuoltuaan.

”Nag Hammadin kirjasto” on Egyptista vuonna 1945 löytynyt tekstilöytö, jonka kirjoitukset ovat enimmäkseen gnostilaisia. Mukana on myös Maria Magdaleenan evankeliumi. Tekstilöydös tuli laajemman yleisön tutkittavaksi vasta vuonna 1979, kun Elaine Pagelsin kirja Gnostilaiset evankeliumit julkaistiin.

– Minulle Maria Magdaleena ilmentää sitä, kuinka tärkeää on kehollistaa puhdas tietoisuus ja rakkaus. Omissa ajatuksissani Maria Magdaleena oli sekä ihminen että suuri valaistunut opettaja. Hän on myös tärkeä feminiininen arkkityyppi. Kehon ja puhtaan tietoisuuden yhdistäminen on mielestäni avain uuteen tietoisuuteen. Olla kirkkaasti jumalallinen valo ihmisen kehossa.

Työ ja elämäntehtävä

”Olin jo antanut mysteerikoululleni nimeksi Magdala-koulu, kun Patentti- ja rekisterihallituksesta kerrottiin, etten saa käyttää sitä nimeä. Olin ihmeissäni, koska nimi oli tullut minulle niin vahvana. Toisaalta tunsin helpotusta, sillä Magdala-nimeen liittyy paljon myös vanhaa energiaa, painolastia. Aloin kysellä itseltäni, että mikä koulun nimi sitten on. Näin näyn, jossa minusta valui ulos jotain mustaa, minun oli saatava se itsestäni ulos. Sain käteeni sauvan. Aloin paukuttaa sitä maahan, lisätä sillä valoa itseeni ja samalla musta minussa puhdistui. Huusin kovaan ääneen: Minä Olen Shamaria-valo. Ymmärsin, että Shamaria-nimessä yhdistyvät molemmat kulkemani polut.”  

Monella henkisen tien kulkijalla ja sillä kentällä työskentelevällä eteneminen tuntuu noudattelevan samaa kaavaa. Aluksi haetaan pieniä tiedon paloja eri puolilta. Käydään jos jonkinmoista kurssia. Joku löytää niiden avulla itselleen tietyn menetelmän tai itselle sopivan tehtävän, joku kehittää itseään vain omaksi ilokseen. 

Katja on huomannut olevansa tässäkin asiassa feminiininen, hän ei kulje yhtä polkua vaan vähintään kahta, eikä häntä tai hänen työtään voi millään lokeroida yksiin kansiin.

– Minulla on ollut useita opettajia, mutta en voi nimetä heistä ketään, koska en seuraa tiettyä traditiota, enkä ole perehtynyt yhdenkään tietyn oppilinjan opetuksiin. Kuljen todella johdatuksessa ja omalle intuitiolleni antautuneena.

Katja kokee olevansa hyvässä yhteydessä silloin, kun hän uskaltaa seurata sisäistä johdatustaan. Tällöin hän saa usein myös merkkejä, että oikealla radalla ollaan. Jos vaikkapa eri ihmiset alkavat puhua jostakin henkilöstä ja sama nimi tulee vastaan jo toisen kerran, Katja alkaa miettiä, että onkohan tässä jotakin.

– Joko itse hakeudun tämän ihmisen luokse tai sitten hän tulee vastaan jotain muuta kautta. Menen todella flowssa. Se ei tarkoita, että kaikki on vain helppoa ja ihanaa, mutta se tarkoittaa sitä, että kaikki oikeat asiat ja ihmiset tulevat elämään oikeaan aikaan.

Antautuminen vaatii silti valtavaa luottamusta. Elämässä on otettava jatkuvasti askelia, vaikka ei näkisi yhtään eteenpäin.

– Pystyn siihen, koska olen syvällä sisimmässäni niin sitoutunut tähän, mitä ikinä se sitten onkaan. Voi olla, että muutaman vuoden päästä teen jotain, mitä en nyt osaa kuvitellakaan. Kyse on siitä, että en pidä kiinni mistään. Silloin on elämän kuljetettavana. 

Ja samalla kun Katja kulkee, oppii, menee syvemmälle itseensä ja kuorii ylimääräisiä kerroksia ytimensä ympäriltä pois, hän puhuu, kirjoittaa ja samalla opettaa matkan varrella myös muita, jotka pohtivat elämässään samoja kysymyksiä.

– Antautuminen ei tarkoita, ettei tekisi mitään. Totta kai fokusoin ja teen kaikkea. Silti olen todella auki sille, mitä elämä tuo. Antautuminen on pitkälti sitä, että oikeasti hyväksyy jatkuvan muutoksen. Se on todella vaikeata. Olen tehnyt vuosia töitä sen kanssa, että miten voin hyväksyä tämän jatkuvan muutoksen.

Moni ihminen yrittää löytää omaa elämäntehtäväänsä, mutta Katja ajattelee, että ihminen on jo oma elämäntehtävänsä. Hän kokee, että jokaisella ihmisellä on yksilöllinen medicine, oma lääke. Se on tarkoitus antaa eteenpäin, toisten avuksi. 

– Mitä aidompi ihminen onnistuu olemaan, sen kirkkaampi oma medicine eli oma ydin on. Kirkkauden avulla voimme ilman esteitä antaa toisille omaa lääkettämme. Toisaalta jokainen antaa lääkettään joka tapauksessa, oli tietoinen siitä tai ei.

Kaikkien lääke on hieman erilainen.

– Aina se medicine ei ole mukava. Joidenkin ihmisten lääke on antaa peilausta asioihin, jotka eivät ole mielelle helppoja. Jos ajatellaan vaikka ihmistä, joka on vaikea toiselle ja nostattaa tälle haasteita. Tilanteessa vaikuttaa tämän ihmisen lääke, se auttaa toista oppimaan omasta itsestään jotain. 

Oma lääkkeemme myös vaikuttaa eri tavalla eri ihmisiin. Joillekin tietty ihminen on täyttä myrkkyä, toiselle lääkettä, vaikka tämä ihminen käyttäytyisi kaikille samalla tavalla.

– Me emme voi olla antamatta lääkettämme maailmassa. Eikä siitä edes tarvitse olla niin tietoinen, loppujen lopuksi kyse on vain siitä, että annamme itsemme olla mahdollisen aitoja, juuri sellaisia kuin olemme. Tällöin lääkkeemme pääsee esiin.

Ja vaikka joskus puhutaan myrkyllisistä ihmisistä, on hyvä muistaa, että henkisellä polulla on kyse aina sisäisestä työstä, joka tehdään itsensä kanssa, omassa sisimmässä. Toiset ihmiset vain peilaavat torjuttuja tai tiedostettuja tulkintoja itsestä. On lopulta on jokaisen oma asia kääntää myrkky lääkkeeksi, niin itsensä sisällä kuin tavassaan tulkita toista ihmistä.