1/2019: Hevosen lempeän 
hyväksyvällä katseella on parantava voima

Aito yhteys eläimeen tapahtuu sanoja syvemmällä tasolla. Se on molempia osapuolia voimaannuttavaa vuorovaikutusta, mutta ennen kaikkea uskallusta avautua yhteydelle ja kohtaamiselle.

19.3.2019 / Kirsi Lambert

Se on avointa, eheyttävää ja kokonaisvaltaista läsnäoloa.
Kun kaikki ylimääräinen riisutaan pois, jää jäljelle vain autenttinen itseys.

– Tutustuminen suureen mentoriini Athenaan on elämäni merkittävimpiä hetkiä, kuvaa Nona Peuransola kohtaamistaan rakkaan hevosensa kanssa.

Nonaa voisi luonnehtia moderniksi shamaaniksi, joka toimii kanssakulkijana ihmisyyden matkalla. Hän pitää voimaantumisvastaanottoa, kursseja, keskusteluiltoja ja kokemuksellisia luentoja kotonaan ja ympäri Suomen. Noin kahdeksan vuotta sitten Nona alkoi perehtyä siihen, kuinka puhtaasta olemisen tilasta tapahtuva kohtaaminen hevosen kanssa voi toimia terapeuttisena tukena itsetuntemustyöskentelyssä. Hän tekee myös asiakas- ja koulutustyötä psykoterapeutti Britt-Marie Perheentuvan perustamassa Maria Akatemiassa. Nona on halunnut oppia ihmisyydestä monimuotoisesti opiskelemalla muun muassa kasvatustieteitä ja psykologiaa Helsingin yliopistossa, perehtymällä erilaisiin holistisiin hoitomuotoihin sekä työskentelemällä bisnesmaailmassa. Hän yhdistelee työssään teoriatietoa, omakohtaisten kokemusten tuomaa viisautta sekä intuitiivista syvätietoa.

Elämän suunnanmuutos

Kahdeksisen vuotta aiemmin Nona Peuransolan elämässä tapahtui melkoinen myllerrys. Neljäntoista vuoden ura kovassa bisnesmaailmassa ja luovan työn sekä kansainvälisten asiakkuuksien parissa mainosalalla päättyi työnantajan mentyä konkurssiin. Samoihin aikoihin tuli tiensä päähän myös pitkä avioliitto.

– Olin työssäni aikalailla väsynyt ja sairastuin ennemminkin vahvuuteen kuin burnoutiin. Kompensoin sitä suorittamalla ja koitin selviytyä tekemällä entistä enemmän. Juoksin itseäni karkuun. Sitten tuli pysähdys. Tuntui, kuin olisin ollut pyörremyrskyn silmässä, mutta sisimmässäni oli koko ajan todella vahva, syvä tunne siitä, että kaikki on silti hyvin. Tunne siitä, että ei pidä hätiköidä, vaan luottaa, Nona kertoo menneestä.

Hän sanoo olleensa lapsesta asti hyvin selvänäköinen ja intuitiivinen, samoin kuin mummonsa. Mummo olikin hänelle se aikuinen, jonka kanssa omaa sisäistä maailmaa saattoi jakaa ja jolta sai tukea.

– Selvää oli, että mainostoimistotyötä en enää jatka. Juuri noihin aikoihin ajoittuu myös Athenan muutto luokseni. Minulla oli siis hevonen, eikä työpaikkaa. Asuin ex-mieheni kanssa hankitulla pientilalla Espoossa ja pohdin, onko minulla mahdollisuuksia jäädä sinne, pärjäänkö siellä. Kuitenkin tiesin, että kaikki järjestyy.

Nona oli aina tuntenut vahvaa yhteyttä hevosiin, mutta tapa, jossa kulttuurissamme ollaan tekemisissä niiden kanssa on hyvin suorituskeskeinen. Onneksi hiljalleen on koittanut aika hevosen uudenlaiselle roolille.

– En ole koskaan lapsena ollut ponityttö, mutta kaipasin tilaisuutta olla hevosten kanssa, oppia heiltä. 30-vuotiaana menin ensi kerran ratsastuskouluun ja viisi vuotta myöhemmin tapasin Athenan.  Hänellä oli tuolloin toinen nimi ja hänet oli määritelty vaaralliseksi ja vihaiseksi. 

Nona lähti Englantiin Jim Mastersonin Equine bodywork -kurssille ystävänsä kanssa ja työskenteli siellä rescue-hevosten parissa. Masterson on luonut aivan oman metodinsa pohjautuen osteopatiaan. Hevosten kanssa työskennellään niitä kuunnellen ja avautumaan auttaen.

– Se oli mielenkiintoinen matka hevosen herkkyyteen ja intuitiivisuuteen. Hevosen tietoisuuden taso on valtavan laaja!

Hurjasta lohikäärmeestä kumppaniksi 

Aluksi Nona pelkäsi Athenaa, jolla oli rankka leima pelottavana ”hirviönä”. Kuulemiensa kauhutarinoiden vuoksi hän toivoi, ettei joutuisi hevosen kanssa tekemisiin. Mutta kuinka ollakaan, universumi päätti toisin.

– Kun näin Athenan nimen ratsastustuntilistalla oman nimeni vieressä olin kauhuissani ja pohdin tekosyitä päästä pinteestä. Jokusen kuukauden kuluttua Athena oli kuitenkin tehnyt minuun suuren vaikutuksen ja pohdin, miksi hän käyttäytyy niin – esitin kysymyksen, jota kukaan ei ollut aiemmin kysynyt. 

Nona alkoi mennä tallille aiemmin ja kuunnella Athenaa karsinassa istuskellen. Vähitellen luottamus syntyi.

– Aloin olla läsnä. Aloin luottaa itseeni ja minun ja hevosen väliseen yhteyteen. Ja Athena alkoi luottaa minuun. Kyynelet vain valuivat, kun ymmärsin, että voin olla tukena tälle ihmeelliselle olennolle. Tunsin, että myös hevonen itkee minun kauttani ja yhteytemme syveni. Koimme ikimuistoisia hetkiä ja sain varmuuden intuitiolleni. Sille, että hevonen oli rakentanut itselleen suojakuoren ja suojautunut defenssien taakse omien kokemustensa vuoksi.

Hän kertoo tunteneensa itsessään tuon pelon ja hämmennyksen ja kokeneensa konkreettisesti, miten vahva parantava voima on hyväksyvällä katseella ja läsnäololla.

– Ei pidä pyrkiä korjaamaan tai ratkomaan ongelmia toisen puolesta, vaan olla läsnä ja kuunnella. Kaipuu yhteyteen on todella suuri niin ihmisillä kuin eläimilläkin. Parhaimmillaan hoitaminen on läsnäolemista joka solulla.

Silloinen tallinpitäjä suhtautui avarakatseisesti uusiin näkemyksiin ja pyysi Nonaa ystävänsä kanssa pitämään kurssin siitä, mitä he olivat Englannissa oppineet. Lopulta kuutisen vuotta sitten tallinpitäjä ehdotti, että Athena muuttaisi kokonaan Nonan luo.

Tilaa toipua

Athena saapui uuteen kotiinsa yhdessä Fridan kanssa, sillä laumaeläiminä hevoset kaipaavat seuraa. Myös Fridalla oli rankka tausta. Hevonen tuli ravimaailmasta ja hänellä oli paha jalkavamma.

– Fridaa oli treenattu varsasta asti ja hänellä oli paljon epäluottamusta ihmisiin. Vammasta ja kivusta huolimatta hän oli usein takajaloillaan, sillä patoutunutta vihaa ihmistä kohtaan oli niin paljon. Luottamuksen rakentamisessa meni pitkään.

Sekä Frida että Athena kokivat, että ihminen aina halusi heiltä jotain. He eivät tunteneet olevansa arvokkaita sellaisenaan, vaan taustalla oli aina ollut hyötynäkökulma.

– Akupunktiohoitajakin totesi, että tästä hevosesta on imetty irti kaikki mehut, mitä vain on saatu.

Hevoset tekivät matkaa yhdessä. Nona ymmärsi, että ennen kuin hevonen on valmis astumaan omaan terapeuttiseen työhönsä ja potentiaaliinsa, on sille annettava tilaa ensin itse toipua.

– Elimme, tutustuimme ja olimme yhdessä. Kerroin heille, että mitään ei tarvitse tehdä, vaatimuksia ja paineita ei ole. Silti myös hevoset kertoivat tietävänsä, että heillä on tehtävä.

Parhaiten eläintä voi auttaa alkamalla itse tutustua itseensä syvemmin. Kun alkaa tehdä matkaa itseensä ja uskaltaa kohdata kaikki tunteet ja asiat, joita on ikänsä paennut, on sillä valtava merkitys.

– Matka Athenan ja Fridan kanssa on ollut huikea, se on ollut yhteistä voimaantumistarinaa. 

Ratsastuskoulussa ollessaan Athenalla ei ollut omaa ääntä. Hän ei koskaan hirnunut tai hörähdellyt, vaan eli saamansa leiman mukaan. Hän oli joutunut sietämään paljon rajojen ylittymistä ja kipua. 

– Ei ihme, että siitä tulee vihaiseksi. Athena oli täynnä patoutunutta tunnetta ja epäoikeudenmukaisuuden kokemusta, Nona muistelee.

– Kun hevonen ensimmäisen kerran hörisi minulle, olivat kaikki hyvin hämmästyneitä. Nyt Athena on todella ilmaisuvoimainen ja huikea humoristi. Aiemmin mykkä hevonen puhuu paljon. Aivan samoin kuin minä olen vähitellen löytänyt oman ääneni, kun olen tullut aidosti kohdatuksi ja sallinut itseni olla näkyvä.

Hevoset terapeutteina

Nona painottaa, että hänen työnsä kokonaisuudessaan perustuu läsnäoloon ja olemisen voimaan. Kaikki tekeminen on karsittu pois, jotta todellinen yhteys ja kuuntelu pääsevät vahvistumaan.

– Ihmisillä on paljon suorittamistaustaa, jolloin huomio kiinnittyy tekemiseen. Omien hevosteni kanssa ei työskennellä millään tavalla ratsastaen tai maasta käsin, vaan keskitytään siihen, mitä itsessä tapahtuu juuri nyt. Mitä hevonen kertoo minulle ja minusta ja mitä yhteydessä tapahtuu. Kaikki pohjautuu virtaavuuteen.

Nonan hevoset elävät pihatossa kotona, pientilan pihapiirissä. Hevoset ovat aina vapaana. Aluksi sessiossa vain ollaan ja hengitellään, avataan yhteyttä itseen ja hevoseen. Sillä ei ole väliä onko hevonen vieressä tai kauempana. Aitojen sisäpuolelle mennään vasta, kun ihminen itse on siihen valmis. Tämä ei myöskään ole välttämätöntä. Riittää, että kollektiivinen hoitava kenttä avautuu. On olemassa yhteinen eheyttävä tila tapahtua mitä tahansa. Yleensä ihminen on tottunut jonkinlaiseen fyysiseen kontaktiin hevosen kanssa, mutta tässä sitä ei tarvita.

– Hevosilla on vapaus valita, ovatko he valmiita kohtaamaan ihmisen kanssa. Jollei hevonen tule lähelle, joutuu ihminen usein kohdakkain oman hylätyksi tai torjutuksi tulemisen tunteensa kanssa. Kerran asiakas, joka oli ollut paljon tekemisissä hevosten kanssa, mutta aina fyysisessä kontaktissa, sanoi, että yhteyden saaminen ilman fyysistä kontaktia oli vahvin kokemus hevosen kanssa ikinä. Hän ei tiennytkään, että niin huikean yhteyden voi saada vain olemalla läsnä. 

Kun ihminen hakeutuu Nonan luokse, käydään yleensä ensin alkukeskustelu ja annetaan sitten hevosen ja ihmisen väliselle kohtaamiselle tilaa. Sitä, mitä tapahtuu, ei voi kontrolloida. Odotusenergiaan hevonen vastaa usein lähtemällä pois.

– Itse vain tuen prosessia. Joskus käytän rumpua, joskus kysyn jotain. Usein jompikumpi tai molemmat hevosista tulevat lähelle ja teema, jota ihminen käsittelee, paljastuu vasta loppukeskustelussa. Yllättävän usein käy niin, että ihminen itse ei edes tiedä, mikä on se asia, jota pitää käsitellä. Itsetuntemukselliset oivallukset silloin, kun luopuu odotuksistaan, ovat suurimpia. Siinä onkin kohtaamisen ihana kauneus. Juuri se asia saa suurimman huomion, joka sitä sillä hetkellä eniten tarvitsee – ihmisyys ja ihminen kokonaisuutena tulee kohdatuksi. Hevosen uniikkius on siinä, että sen katse läpäisee ihmisen kaikki muurit hyvin lempeällä tavalla.

Inkan tarina

Eräässä ryhmäsessiossa nuori nainen koki vahvaa tarvetta käydä maahan makaamaan, vaikka ajatus pelotti. Nuorempi hevosista eli Frida, jolla oli ollut jalkavamma, tuli hänen viereensä seisomaan. Aluksi Frida oli vain läsnä, kunnes hevonen alkoi turvallaan painella hellästi naisen kehoa lonkan kohdalta. Paineli, piti taukoa ja paineli taas. Tunteita alkoi nousta pintaan ja joitain todella vanhoja taakkoja Inkan sisimmästä vapautui. Jonkin ajan päästä Frida tuuppasi lempeästi Inkan kyljelleen ja jatkoi lonkan painelua.

– Hetki oli huikea, kaikilla läsnäolijoilla oli kyyneleet silmissä. On mahdotonta kuvailla, mitä tapahtui. Lopussa Inka kertoi kilpavoimistelutaustastaan ja siitä, miten ura, jolle koko hänen elämänsä oli pohjautunut, oli vastikään loppunut lonkan kuolioon ja leikkaukseen. Frida löysi juuri sen kipukohdan. Seuraavana päivänä Inka lähetti meilin, jossa kertoi, että lonkkasärky oli helpottanut. On mahdotonta mielen tasolla ymmärtää sitä kapasiteettia, mikä hevosessa piilee, Nona liikuttuu.

Uskalla kohdata eläin

Kommunikointi eläinten kanssa on vuorovaikutusta ja itsensä kohtaamista syvemmällä tasolla. Sitä, että uskaltaa laskeutua hiljaisuuteen ja kaikki ylimääräinen riisuutuu pois. Vain autenttinen, todellinen itse jää jäljelle.

– Moni asiakkaani kuvaa kohtaamista jollakin tapaa puhtaaksi, hauraaksi ja alastomaksi kaikin tavoin. Minänä olemiseksi ilmaan minkäänlaista suojakuor-ta. Niin kuin aineelliset rajat katoaisivat ja jäljelle jäisi vain sielu. Eräskin pitkän sairaushistorian omaava henkilö kertoi, ettei ollut pystynyt itkemään ennen kuin hevoset kohdatessaan. Hän koki ensi kertaa elämässään riittävänsä sellaisena kuin on sillä hetkellä, olevansa hyväksytty ja voivansa antautua sille. Hän kuvaili, että hevonen näki hänen koko historiansa ja hän sen saman, mitä hevonen näki, mutta silti hevonen katsoi häneen niin valtavan rakkaudellisesti. Kun yrittäminen loppuu ja kaikki tapahtuu spontaanisti ja vapautuneesti, on se kaiken avain – siinä on parantava voima.

Kommunikointiin eläinten kanssa ei ole askelmerkkejä tai opaskirjoja. Vain läsnäolo ja mahdollisuuden antaminen yhteydelle tarvitaan.

– Todellisuuden ja kiputilojen kohtaaminen voi olla tosi pelottavaa. Ihminen miettii, kestääkö kaikkea pintaan nousevaa. Pelkojen ja kipujen pakeneminen on meille luonteva mekanismi, mutta niitä ei voi juosta karkuun. Paraneminen alkaa vasta itsen kohtaamisen kautta. Elämme murrosta, jossa meitä opetetaan kulkemaan enemmän antautumisen ja sallimisen maailmaan, laskeutumaan kuuntelevaan tilaan. Sanatkin voivat olla suoja, kun ei uskalleta olla hiljaa.

Eläimet toimivat myös peilinä. Ilmaisevat esimerkiksi tunnetta, jota ihminen itsessään kieltää. Itsensä rehellinen katsominen peilistä ei ole aina helppoa tai kivaa.

– Ahdistus koetaan usein huonoksi tunteeksi. Omasta mielestäni se on kompassi, joka kertoo, että jotakin haluaa tulla näkyväksi. Ahdistus on sinun puolellasi, ei sinua vastaan.

Kaikki on kiinni omasta itsestä, mitään ei voi tapahtua, jollei ole itse valmis ja avoin. Jollakin tasolla saattaa haluta avautua kaikelle hyvälle ja omalle potentiaalille, sille, mikä odottaa ulospääsyä, mutta edessä ovat isot pelot. Tai on voinut kiinnittyä kärsimykseen ja pelkääkin voimaantumista.

– Ihminen voi myös pelätä onnellisuutta. Pelätä kestääkö sen, onko sen arvoinen ja ansaitseeko sen. Palapeli on monimutkainen, mutta itse oivaltaen löytää avaimet lukkoihin. Kukaan ei voi tehdä tätä kenenkään puolesta, ulkopuolelta ei ketään voi pelastaa. Kohtaamisessa eläimen kanssa on energia vahvasti läsnä ja heidän hyväksyvä läsnäolonsa on äärettömän voimaannuttavaa. Sen voi kohdata vain avautumalla aidosti eläimen viestille.

Nona itse on vasta viime vuosina havahtunut siihen, miten paljon on itse sabotoinut omaa polkuaan ja elämäntehtäviään.

– Oman valon pelko voi olla suurta. On parempi pysytellä pienuudessa, jotta ei vain loukkaisi ketään. Mutta omalle polulle ei kunnolla pääse, jos koko ajan pelkää. Tutkimusmatkaa itseensä voi tehdä sallimisen ja keveyden kautta, vaikka asiat olisivat raskaitakin. Kehotankin asiakkaitani olemaan oman elämänsä Indiana Joneseja ja tutkimaan ihmisyyttään uteliaisuuden kautta, vaikka hirvittäisikin. Tutkimusmatkailu tuo erilaista energiaa vaikeidenkin asioiden kohtaamiseen, se ei ole vaarallista, vaikka siltä tuntuisikin. Muista, että olet turvassa itsesi kanssa ja eläimet toimivat uskomattoman ihanina oppaina tällä matkalla.