3/2015: Kristiina Harju: Kenen elämää elät?

Kun katsomme vastasyntynyttä, haemme usein vauvasta vanhempiensa piirteitä. ”Isän nenä.” ”Äidin sormet.” Jos vanhempien ominaisuuksia ei löydy, siirrymme isovanhempiin. ”Ihan kuin ukki/vaari/mummi/mumma lapsuudenkuvassaan!”

30.9.2015 / Kristiina Harju

Käykö tässä uuden elämän äärellä samalla niin, että alamme odottaa tämän pikku ihmeen myös toteuttavan isän/äidin/isovanhempien elämää – heidän valintojaan tai toteutumattomia toiveitaan?

Millaisen reseptin mukaan sinä elät elämääsi?

Synnyinlahjaksi meille on annettu kaksi peiliä, kaksi tapaa nähdä itsemme. Kaksi erinäköistä ja -oloista Minää katsoo sinua niistä. Ne ovat kaikki totta ja tarpeellisia. Joskus vain käy niin, että jäämme liikaa tuijottamaan niistä toista ja unohdamme, että toinenkin on olemassa.

Peilikuva, johon tavallisimmin vilkaisemme, näyttää sinut nyt. Samalla se kertoo, mitä tällä hetkellä ajattelet itsestäsi. Tunnistatko kuvajaisen ihmisen, syvimmiltään itseksesi? Kun katsot kuvajaista, kumpia näet enemmän: virheitä vai kivoja yksityiskohtia? Kenen silmin katsot peilistä katsovaa ihmistä?

Meillä on taipumus nähdä itsemme kummallisesti. Ikään kuin katsoisimme itseä lainatuin silmälasein. Syy tähän juontuu tavallisimmin sekä kaukaa että läheltä. Kaukaa siten, että jo varhain meille syntyy käsitys Elämästä, eräänlainen teoria tai käsikirjoitus, jota sitten yritämme elää todeksi: toimimme siten, että tämä kuvitelma muuttuisi käytännöksi.

Lähivaikutus elämän käsikirjoitukseen tulee niiltä ihmisiltä, jotka ovat olleet keskeisessä asemassa elämässämme ensimmäisten 10-12 vuoden aikana. Toki teini- ja aikuisiän tärkeillä ihmisillä on merkityksensä tarinaamme – hyvässä ja pahassa – mutta tällöin alamme jo itse määrätä siitä, mitä ajattelemme Minästämme.
Käsitys Elämästä on välttämätön, jotta osaamme luovia mahdollisuuksien viidakossa. Valitettavasti se on usein kovin yksioikoinen ja lisäksi meihin ulkoa iskostettu. Joidenkin elämänteoria kertoo, että täällä pitää taistella saadakseen sen, mitä haluaa. Ankara raataminen saattaa tuoda onnen, mutta monesti ei. Siis ei kun raatamaan enemmän! Tällaisessa elämänkäsikirjoituksessa on harvoin kohtia, jossa tarinan päähenkilö hellittää ja nauttii kaikesta siitä, mitä hänellä jo on.

Joidenkin mielikuva siitä, mitä Elämä antaa heille, on uhrin osa. Muille käy aina paremmin kuin tälle ihmiselle. Jos lottovoitto osuu kohdalle, joku on kuitenkin saanut siinä(kin) enemmän. Ulkomuodosta, ammatillisesta kehityksestä, parisuhteesta tai asuinoloista nyt puhumattakaan. Uhri uskoo itsekin, ettei hänelle enempää kuulu – mutta kyllä hän on haikea, jos naapurilla näyttää menevän paremmin.

Jotkut näkevät peilistään ihmisen, joka ei ole saanut riittävästi tarvitsemaansa arvostavaa huomiota, vaikka hän on tehnyt kaikkensa sen hyväksi. Enempää ei voisi toisia yrittää miellyttää. Tunne, että on Elämän hylkäämä, vähintään ohittama, on vahva ja se näkyy kuvastimen ihmisestä. Elämänkäsikirjoitus tuntuu kovalta ja töykeältä tarinalta.

Joillekin on tärkeää, että kaikkialla toteutuu Oikeus ja Järjestys ja peiliin katsojan tehtävänä on pitää tästä huoli. Liian paljon on ympärillä sellaista, jota ei voi hyväksyä. On siis toimittava niin, että muutkin ymmärtävät, mikä on oikein, mikä väärin. Peilistä näkyy tuomari, joka parhaansa mukaan yrittää itse elää ahtaitten sääntöjensä mukaan.

Ja on sellaisiakin peilejä, joista tuijottaa pelko. Pelko kaikkea sitä kohtaan, mitä voi tapahtua, jos… Jos-sanan jälkeen virke voi jatkua todella monin tavoin, ja jokainen niistä ahdistuttaa, vie yöunet ja saa taas kerran olemaan uskaltamatta. Jälkikäteen harmittaa, kun tilaisuus menee menojaan.

Lukuisia muunkinlaisia Elämän teorioita on. Paljon on hyviäkin! Suurin harmi, minkä kielteiset elämänkäsitykset ihmisille aiheuttavat, on elämätön elämä: että niin paljon mielenkiintoista, jännittävää, suurenmoista – surullistakin – jää kokematta, koska siihen ei voi suoda itselle lupaa.
Mistä syntyvät nuo vääristyneet heijasteet peiliimme? Paljolti siitä, että kuvittelemme, että meidän pitää olla toisenlaisia kuin pohjimmaltamme olemme. Yritämme elää sellaista elämää, jota emme oikeastaan tunnista omaksemme – mutta kun muut ovat sen meille ”määränneet”. Vanhemmat ovat ajoissa tehneet selväksi, millainen on Hyvä Ihminen (= heidän käsityksensä Hyvästä Ihmisestä). Koulu ja mediakin jo tosi varhain vaikuttavat käsityksiimme siitä, mitä on menestys, rahan siunauksellisuus tai miltä sellainen ihminen näyttää, jolla hommat on hanskassa.

Kaikki edellä mainitut onnellisuuden ainekset tulevat ulkoa, ei sisältämme, Minästämme. On selvää, että tällöin Minän peilikuva vaikuttaa vieraalta. Ja samalla se on armottoman tosi. Olemme valinneet niin, että noudatamme sellaista elämänkäsikirjoitusta, jonka jotkut muut ovat meille sanelleet.

Amerikkalaisen onnellisuustutkijan Sonja Luybomirskyn yli 30 vuotta kestäneiden tutkimusten kohteena on ollut hyvin monenlaisia ihmisiä, eri yhteiskuntaluokista, erilaisista elinolosuhteista. Tulosten mukaan vain 10 prosenttia onnellisuudestamme määrittyy olosuhteista. Arjen tasolla keskeiseksi hyvän elämän tekijäksi nousivat valinnat. ”En ole olosuhteideni luoma. Olen valintojeni tulos,” maailmankuulu kirjailija Stephen Covey kiteyttää.
1800-luvulla elänyt filosofi Henry David Thoreau syntyi vaatimattomaan kynäntekijän perheeseen. Hänkin sai synnyinlahjakseen kaksi peiliä. Hän käytti myös sitä toista: sitä peiliä, josta näkyvät katsojan sielu ja kaikki ne ominaisuudet, jotka hänelle on Elämää varten annettu.

Tämän toisen peilin kuvajaista kutsutaan usein ihanneminäksi, koska siinä ilmenevät ne mahdollisuudet, minkä avulla voimme rakentaa parhaan mahdollisen elämänkäsikirjoituksen. Näemme ne piirteet, uinuvat lahjat, jotka auttavat kirjoittamaan itse tarinamme ja elämään sen juuri sellaisena kuin haluamme. Ympäristö voi tukea ihannekuvan peiliin katsojaa pyrkimyksissään, mutta se ei määrää, mitä henkilön pitää tehdä ja miten ajatella.

Mitä sinun ihanneminä-peilissäsi näkyy? Voi olla, että sen pinta on ehtinyt käyttämättömyyttään pölyttyä. Että kuva on hieman himmeä. Pyyhi pinta, anna valon taittua sen lasiin. Yllätytkö näkemästäsi? Havaitsetko kuvajaisessa itsesi ominaisuuksia, joita et ole hyödyntänyt ollenkaan? Huomaatko siinä viitteitä piirteistäsi, jotka olet peitonnut piiloon, koska ne eivät ole mahtuneet siihen elämänkäsikirjoitukseen, jota olet suostunut noudattamaan?

Olisiko nyt se hetki, jolloin alat elää sitä elämää, joka on tarkoitettu juuri sinulle – ihmiselle, joka voi ja haluaa hyödyntää koko persoonallisuuttaan Hyvän Elämänsä hyväksi? Voi olla, että ympäristösi ensin hieman hikkaa uusia valintojasi, mutta se tulee huomaamaan, että sinun ratkaisustasi on muillekin hyötyä.

”Ole oma itsesi, kaikki muut ovat jo varattuja,” kirjailija Oscar Wilde summaa.