Paluu rakkauden lähteelle

14 -vuotta sitten rock-henkinen Ville Pusa julkaisi edellisen kerran musiikkia. Silloin hän eli elämäänsä parrasvaloissa, paistatteli otsikoissa, pelasi pokeria ja juhli. Muiden huomio imarteli herkkää ihmistä, mutta narsistinen elämäntapa poltti kynttilää molemmista päistä. Nyt Pusa julkaisee uutta musiikkia varttuneempana ja valmiimpana suosioon.

1.1.2020 / Teppo Ahomäki

”Kerro kuka olet, kerro kuka olen, mitä roolia pelaat nyt”, kysyi Ville Pusa ensimmäisen albuminsa hitissä En ängel fallen ner.

Kun kappaletta ja sen melankolista, ristiriitaista melodiaa kuuntelee nyt, voi melkein kuvitella, että Ville on kirjoittanut kappaleen sanat itsestään ja itselleen.

”Det är så svårt att hitta ut, när man lever ett liv som du.
Allting som jag gör, allting som vi gjort.
Åh, jag orkar inte mer…”
– Mä olen lähtenyt väärille teille, Ville kertoo avoimesti. 

– Jos saat menestystä, on siitä niin helppo lähteä väärään putkeen. Minä -maailma, se vääristää. Kun sä olet siellä egoistisessa putkessa pienen porukan keskellä, ei se ole hyväksi ihmiselle. Miten mä olen tärkeä, miten mun musa on niin hyvää, on ykkösjuttu. Kun astuu kuplan ulkopuolelle, niin ymmärtää, että ei herran jumala, kaikki, jokainen meistä, on korvattavissa. Ei siellä ollut kivaa, kaikki ne lieveilmiöt ja omaan napaan tuijottaminen. Vain mun ura, mun musa oli tärkeää, kaikki muut asiat saivat väistyä. 

Ville on oikeastaan iloinen siitä, että piti näin pitkän tauon oman musiikin tekemisessä. Se, että pääsee mukaan erilaisiin ohjelmiin, saa kirjoittaa nimikirjoituksia yms., on nkykyään Villelle toisarvoista. 

– Rakastan tehdä musiikkia. Se on se mun juttu, ei se, mitä menestys tuo tullessaan, Ville kertoo kirkkain silmin ja valloittava hymy kasvoillaan.

Rokkari vai mindfullness -opettaja?

Istumme Villen kanssa Ravintola Haukilahden Paviljongissa ja keskustelemme hänen uransa lisäksi syvällisesti maailman menosta. Keskustelu soljuu luontevasti elämän eri osa-alueiden välillä. Kun Villeä kuuntelee, voisi kuvitella keskustelevansa täysiverisen mindfulness-opettajan kanssa. Keskustelussa nousee tämän tästä esille läsnäolo, rakkaus, rakastaminen, intuitio, kanavointi, luominen ja kiitollisuus.

– Olen kasvanut todella paljon. Olen kasvanut isänä, aviopuolisona ja ihmisenä. Nyt ymmärrän elämän tärkeät asiat ja on mielestäni hienoa, että se tapahtui nyt, eikä sitten joskus myöhemmin.

Artisti on kokenut omalla kohdallaan elämän raadollisuuden ja haurauden, kun ensimmäinen puoliso menehtyi äkillisesti jättäen Villen 1,5-vuotiaan tyttärensä yksinhuoltajaksi. Hänen sanoillaan on painoa, kun puhutaan kiitollisuudesta. 

– Elämä on vuoristorataa, se on ihan normaalia ja niin se pitääkin olla. Ei voi olla pelkkää korkealentoa, vaan pitää tulla laskujakin. Mutta kun ymmärtää perusperiaatteet elämästä, niin mitään ei voi ottaa itsestään selvyytenä, mitä vain voi tapahtua, hän aloittaa. 

– Somessa näkee, miten ihmiset ovat ihan shokissa, jos itselle tapahtuu jotain. Ihan kuin se tulisi kenellekään yllätyksenä. Jokaiselle ja joka puolella tapahtuu. Me vanhennutaan ja alkaa tulla sairauksia jne. Amerikkalaisissa tv-ohjelmissa on ylipainoisia ihmisiä vain laihdutusohjelmissa. Eikö se ole vähän kummaa? Tämä jotenkin vääristetään niin täysin tämä juttu. Se on jopa vähän loukkaavaa, ettei tajuta, miten haurasta elämä on. Siksi, niin kliseeltä kuin se kuulostaa, niin siksi just, yritä nauttia arjesta, elämän perusasioista. Miksi ihmiset aina haikailevat jonkun perään. Ikinä ei ole hyvä, haikaillaan kunpa mä olisin nuorempi, vanhempi, pidempi, rikkaampi tai muuta.

Ville puhuu suurella tunteella ja sanat tulevat sydämestä. Häen ei ainakaan tunnusta tutustuneensa Eckhart Tollen Läsnäolon Voimaan, mutta hänen sanomansa kuulostaa täysin samalta.

– Älä haikaile eilistä, se on mennyt jo. Äläkä enää mieti, mitä jos ensi viikolla. Tämä on tässä ja nyt. Se on suurin oppi, mitä mä olen oppinut. Mä olen kanssa ollut vähän levoton, koko ajan hässäkkää sinne ja tänne, mutta olen oppinut, että mihinkään ei ole kiire. Ole läsnä, tässä ja nyt.

Ville opettaa myös nuoria lauluntekijöitä ja esiintyjiä erilaisissa työpajoissa ympäri Suomen ja näkee ympärillään nuorissa nousevaa apaattisuutta ja levottomuutta. Hänen tapaansa opettaa kuuluu myös ohjata nuoria elämään. 

– Toivoisin sitä, että ihmiset oppisivat arvostamaan asioita ja olemaan kiitollisia ihan perusasioista. Jos katsot isoa kuvaa, niin esimerkiksi kaikki mitä meillä täällä Suomessa on, ei ole itsestäänselvyyksiä kaikkialla maailmassa. Että me saamme istua tässä meren rannassa rauhassa ja nauttia hyvästä ruoasta ja auringonpaisteesta, on aivan käsittämätöntä. Tämä hetki, tää on ihan tajuttoman hieno, juuri nyt. Monet vaan unohtavat olla kiitollisia. On isompiakin ongelmia kuin se, jos joskus joku teini valittaa, ettei sillä ole kuin kolme tuntia playstation aikaa, Ville naurahtaa.

Rakkaus

Viimeiset seitsemän vuotta Ville toimi Voice Of Finlandin tuotannossa kouluttamassa laulajia esiintymään. Hänelle itselleen ei ole ikinä ollut vaikeaa motivoida itseään lavalle, sillä rakkaus laulamiseen ja soittamiseen on elänyt hänessä todella vahvana, on yleisöä sitten ollut paljon tai vähän. 

– Ajatus siitä, että ihmisiä tulee kuuntelemaan sinua, koska kirjoittamassasi musiikissa ja sanoituksissa on jotain sellaista, joka vangitsee, on minusta hullaannuttavaa. Olen lisäksi aina rakastanut sitä fiilistä ja tunnelmaa, joka vallitsee, kun esiinnyt ihmisille.

Ville vakuuttaa, että hän saisi kenet tahansa esiintymään. Hän saisi pahimman jännittäjän unohtamaan pelkonsa ja astumaan lavalle. 

– Tätä mä tein just seitsemän vuotta siellä lavan takana Voicessa. Sun pitää vain rakastaa sitä juttua mitä teet niin paljon, että se työntää pois kaiken pelon. Sun pitää antautua musiikille täysin ja antaa sen viedä sinut Flow-tilaan, Ville sanoo painavasti.

Jore Marjaranta sanoi minulle 15 vuotta sitten, että jokainen keikka pitää vetää sillä tavalla kuin se olisi sinun viimeisesi. Se on minusta hyvä ohje jokaiselle, joka harkitsee esiintymistä. Näin voisi vetää aina. Kaikein. Sun pitää todella rakastaa sitä, mitä teet, hän jatkaa.

Rakkaudesta Ville puhuu muutenkin vilpittömästi. Isänä hän kertoo lapsiensa jo turtuneen hänen toistuvaan kysymykseensä siitä, tietävätkö lapset, kuinka paljon isä rakastaa heitä.

– Rakkauden osoittamista ei voi koskaan olla liikaa. Hei, se ei kulu loppuun, jos sitä käyttää. Sehän on ihanaa, että voi ja saa rakastaa. Mä näen, että meidän nykyajan vanhempien tehtävänä on katkaista se kierre, että meidän isät eivät ole halanneet meitä ja kertoneet, että he rakastavat meitä. Parisuhdekin kuolee, jos sitä ei huolla. Eleillä, sanoilla ja teoilla. Me otetaan myös parisuhteet liikaa itsestäänselvyytenä, Ville jakaa avoimesti ajatuksiaan.

Villen musiikki ja sen synty

Aika juoksee ja keskustelu soljuu sujuvasti suurien teemojen ympärillä, mutta yksi teema saa muusikon innostumaan entistä enemmän. Minun ei tarvitse kuin sanoa sana musiikki, niin rikas keskustelu alkaa saada monologin muodon. Ville voisi keskustella musiikista niin kauan, kuin kuulija malttaisi kuunnella.

– Mun mielestä laulaminen on ihmiselle jopa terveellistä. Ja se on täysin primitiivinen asia. Mieti, kun ihminen menee täysin alasti suihkuun, sen aivot ei saa mitään stimulantteja, ei ole tv pauhaamassa, vaan vain pehmeä veden solina, niin mitä se tekee, se alkaa laulaa, hän aloittaa.

Villellä itsellä lähti musiikin harrastus siitä, kun hän sai kokeilla isoveljensä kitaraa nuorena. Kolme sointua ja siitä se lähti. Ville on kiitollinen siitä, että on saanut sellaisen lahjan, että osaa laulaa ja säveltää. Mutta kappaleiden takana on silti lukematon määrä loppuun saakka hiottuja yksityiskohtia. 

– Mä olen niin perfektionisti, kun tullaan musiikkiin, että haluan jokaisen nuotin, sävelen, soundin, ja tekstinpätkän olevan täydellinen. Sitten 20 vuoden päästä haluan kuunnella ne kaikki tekemäni biisit ja haluan olla että jes, mahtavaa. Enkä niin, että voi ei miksi tämä on julkaistu, hän määrittelee asennettaan.

Esimerkkinä keskustelemme yhdestä työn alla olevasta kappaleesta, johon hän on kirjoittanut jo neljä erilaista sanoitusta. Kaikki tekstit olivat Ville mielestä hyviä, mutta mikään ei niistä sopinut täysin kyseiseen kappaleeseen. Samalla pääsemme kurkistamaan hieman syvemmälle taiteilijan luomisen tilaan.

– Mä olin jo heittämässä roskiin koko biisiä, mutta sitten yksi yö vaan heräsin ja se alkoi soimaan mun päässä. Mä istuin kirjoittamaan ja se oli 10 minuutissa tehty koko biisi ja se oli siinä, Ville kertoo lopputuloksen.

– Tässä jos olisin väkisin puskenut, niin se ei olisi ikinä tullut valmiiksi. Kun mä vaan rentouduin ja annoin tulla, niin se teksti lopulta syntyi, silloin kun mieli ja kroppa olivat täysin tyhjiä. Joskus se vie aikaa. Ja niin se pitääkin viedä. 

Kappaleet Pusan kohdalla syntyvät usein juuri näin, kun hän on täysin läsnä. 

– Pääsen luomisen tilaan silleen, en mieti mitään. Se alkaa rullaamaan jostain fiiliksestä. Mä en pysty sitä edes tarkoin selittämään. Se on joku maaginen juttu. Jälkeenpäin pystyn olemaan todella haltioissani, että wau, olenko mä tehnyt tämän. 

Ennen kaikkea Ville painottaa, että hänen pitää olla täysin rentoutunut. Koko vartalon ja mielen pitää olla auki. 

– Se on vaan sellainen puro, joka solisee. Mun pitää olla täysin rehellinen, eikä lähteä vääntämään. 

Pusa kirjoittaa musiikkia ruotsiksi ja on tehnyt niin uransa alusta saakka. Hän kokee sen omaksi tiekseen ja tästä pitää Villelle nostaa hattua. 

– Taidetta ei voi tehdä rahasta. En mä voi tehdä musiikkia suomeksi siksi, että mä tienaisin enemmän. Ihmiset soittavat vieläkin ja kertovat, että jos tekisin jotain Suomeksi, niin saisin enemmän radiosoittoa ja nimeä jne., mutta en mä tee tätä siksi. 

Ja tiedän, että tämä ei ole Villeltä vain puhetta. Siitä kertoo myös Pahat Pojat -elokuvassa soinut Villen säveltämä kappale Ingen Vinner (Haaveet Kaatuu), joka tuli tunnetuksi Suomessa Jore Marjarannan laulamana. Villeä pyydettiin alun perin esittämään kappale elokuvaan, mutta Ville oli tehnyt ja esittänyt biisin jo ruotsiksi, joten häntä ei asia lämmittänyt. Ihmiset vieläkin kysyvät Pusalta, että harmittaako häntä, ettei sitä tehnyt.

– Ei yhtään. Musta se on hienoa, että sillä biisillä oli nostetta Joren uraan. Jore laulaa sen upeasti ja se oli sille hyvä juttu, ei se ole multa pois, Ville iloitsee vilpittömästi ystävänsä puolesta. 

– Jos me ollaan täällä kaksi-kolme kertaa ja yritetään oppia asioita, niin ei aina voi mennä pelkästään järjellä eteenpäin, vaan tunteella, gut feelings. Siksi mä teen musaa Ruotsiksi, se on mun juttu, hän vakavoituu omasta tavastaan. 

Pusan tavoitteena oli aikoinaan julkaista Suomessa ruotsinkielellä menestyvä albumi, sillä sitä ei ollut kukaan Suomessa aikaisemmin tehnyt. Nyt, kun tuo tavoite on saavutettu, niin alkaako myös hänen ehdottomuutensa muuttumaan.

– Hah, olin niin ehdoton ja kunnianhimoinen tyyppi silloin 1998– 2000 että vaan loukkaannuin, jos joku tuli ehdottamaan, että teetkö suomeksi biisin. Mutta en ole enää se sama tyyppi ja nyt, kun koko musiikkiteollisuus on muuttunut, niin saattaa tulla yllätyksiä. Tämä ei ole niin vakavaa enää. Tulen aina tekemään ruotsiksi musiikkia, mutta nykyään saattaisin tehdä jopa jollain toisellakin kielellä, Ville päättää.

Todellakin, loppuvuonna saatamme siis kuulla yllätyksiä kypsyneeltä muusikolta.