Suvi Bowellan: Käännä menneisyyden kipeät asiat voimavaroiksi

Unohda menneet, anna anteeksi ja päästä irti. Nämä ovat ensisijaisen tärkeitä asioita oppia, mikäli haluamme nauttia elämästä, olla emotionaalisesti tasapainoisia, pysyä terveinä ja olla onnellisia ihmissuhteissamme. Mutta miten, siinäpä vasta on kysymys.

13.9.2017 / Suvi Bowellan

Niin terapeutit kuin henkiset opettajat, kaikki peräänkuuluttavat anteeksiantoa. Mutta miten ihmeessä osaan antaa anteeksi, jos kipua ja kiukkua on sisuksissa niin paljon, että siitä irti päästäminen tuntuu mahdottomalta? Moni puhuu kauniita sanoja anteeksiannosta, mutta jättää kertomatta, miten tuo maaginen aidon anteeksiannon teko tehdään.

– Olisinhan minä jo antanut anteeksi ja päästänyt irti vuosia sitten, kun tietäisin miten, eräs asiakkaistani totesi kyynel silmäkulmassa.

Monet elämän kolhuista ovat onneksi suhteellisen vaarattomia, mutta isommista jää pysyvä jälki. Tulemme loukatuiksi, petetyiksi ja kaltoin kohdelluiksi, ja ellemme osaa tärkeitä tunnetaitoja, nuo asiat voivat jäädä käsittelemättä. Moni sanoo antaneensa anteeksi ja käsitelleensä kipeät asiansa, mutta tunnereaktiot menneisyydestä muistuttavissa tilanteissa paljastavat, että asia ei ole loppuun käsitelty. Tunne on kenties onnistuttu piilottamaan, mutta tukahdutettu tunne ei todellisuudessa katoa minnekään. Se päin vaistoin ryöpsähtelee esiin milloin missäkin tilanteessa. Joku tönäisee meitä kaupan jonossa, ja koemme sen henkilökohtaisena loukkauksena. Puolisomme unohtaa nimipäivämme ja tulkitsemme sen välinpitämättömyydeksi. Projisoimme sisäistä maailmaamme toisiin ihmisiin ja näemme sen mitä haluamme nähdä. Toimimme reaktiivisesti sen sijaan, että käyttäisimme harkintakykyä. Teemme ennakko-oletuksia ja vääriä johtopäätöksiä. Huomaamme toistavamme samaa negatiivista kaavaa vuodesta toiseen elämän eri osa-alueilla. Voi myös olla, että puudutamme itsemme täydellisesti ja mikään ei tunnu enää miltään.

Kun koemme jotakin emotionaalisesti voimakasta, tämä tunnekokemus taltioituu meihin. Tunne-energia tulee osaksi sitä signaalia, jota lähetämme ympärillemme 24 tuntia vuorokaudessa. Jos olet joutunut pettymään pahasti, pettymyksen tunne jättää ikään kuin energeettisen jalanjäljen, ja tulemme entistä alttiimmiksi pettymyksen kokemuksille. Syntyy itseään vahvistava kierre. Itselläni tämä on yksi tärkeimmistä syistä tehdä tunnetason puhdistustyötä. En halua menneiden sitovan itseäni toistuviin kaavoihin, vaan haluan olla vapaa. Jos sinun on vaikea uskoa siihen, että lähetämme mitään henkilökohtaista signaalia ja informaatiota ympärillemme, niin voit pohtia vaikkapa miksi sinulle tulee epämukava olo jonkun ihmisen seurassa ja miellyttävä olo toisen seurassa. Toisessa on jokin selittämätön ”viba”, joka välittyy vaikkei sanaakaan vaihdettaisi. Tunteet tarttuvat ja vaikuttavat meihin olimme siitä tietoisia tai emme.

Anteeksi

Anteeksiannosta on kirjoitettu vaikka kuinka paljon ja menetelmiä tunteiden työstämiseen on tarjolla monenlaisia. Moni on istunut terapiassa vuosikausia saavuttamatta kuitenkaan lopullista rauhaa. Ei riitä, että meitä loukannut asia käsitellään älyllisellä tasolla. Ei riitä, että karjumme kiukkumme ulos. Ei riitä, että kirjoitamme kokemuksemme paperille ja poltamme sen seremoniallisesti nuotiolla. Ei riitä, että hakkaamme nyrkkeilysäkkiä, jonka kuvittelemme edustavan vihaamaamme henkilöä. Kaiken oppimani valossa, en näe suurta hyötyä esimerkiksi siitä, että huutaa kipuaan vieraalle ihmiselle, joka esittää olevansa äitisi, isäsi, ex-puolisosi, luottamuksesi pettänyt ystävä, tai joku muu, jolle olet vihainen. Kun asiaa tarkastellaan energiatasolla, tulemme pahimmillaan aiheuttaneeksi hallaa sille ihmiselle, johon suuttumuksemme energia kohdistuu ja rasittaneeksi omaa kehoamme. Kokemukseni mukaan tunne voi tulla kehosta ulos jossain määrin sitä fyysisesti purkamalla, mutta perinpohjaiseen paranemiseen tarvitaan hyppysellinen ihmeitä tekevää puhdasta rakkautta. Syvällinen emotionaalinen eheytyminen on loppujen lopuksi lempeä prosessi.

Omalla tutkimusretkelläni olen tullut tutustuneeksi monenlaisiin vaihtoehtoihin emotionaalisen hyvinvoinnin kohentamiseksi. Homeopatian lisäksi tutuksi on tullut vapauttava hengitys, Paranemisen avain –tekniikka, EFT eli Tapping, kukkatipat ja erilaiset kirjoittamiseen pohjautuvat tunteiden käsittelytekniikat. Kaikki ovat vieneet eteenpäin paranemisen polulla. Suurimman vaikutuksen on tehnyt nopeasti toimiva Clearing Toxic Emotions –menetelmä (CTE). Siinä anteeksianto, hyväksyntä ja irti päästäminen tapahtuu seitsemän askeleen avulla lempeästi ja turvallisesti. Paranemisen ytimessä on syvällinen kuulluksi ja nähdyksi tulemisen kokemus, myötätunnon löytäminen sinua satuttanutta ihmistä kohtaan ja tapahtuneen tarjoaman tärkeän oppiläksyn oivaltaminen. Tämän lisäksi päästetään irti kuormittavista tunteista, vapautetaan itseä loukannut henkilö negatiivisista seuraamuksista ja luodaan pohja kaikelle sille hyvälle, mitä elämäämme kaipaamme.

Monesti anteeksianto jää pinnalliseksi siitä syystä, että halussamme olla ymmärtäväisiä ja hyviä ihmisiä hyppäämme tärkeän vaiheen yli. Hyväsydämisessä pyrkimyksessämme ymmärtää toisen motiiveja, sysäämme helposti omat tarpeemme ja tunteemme syrjään, aivan kuin niillä ei olisi oikeutta olla olemassa. Silloin voi käydä niin, että anteeksianto tapahtuu vain mielen tasolla, sillä äärimmäisen tärkeä vaihe jää välistä: meidän itsemme täytyy saada tulla kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi. Aidon eheytymisen kannalta se, että saamme ilmaista mitä olisimme halunneet ja miltä meistä tuntui kun emme saaneet sitä, on olennaisen tärkeää. Vasta sen jälkeen voimme siirtyä objektiiviseen näkökulmaan ja löytää aidon myötätunnon toista ihmistä ja hänen rikkinäisyyttään kohtaan.

Kun myötätunto pehmentää sydämemme, voimme astua seuraavan askeleen ja lähteä tarkastelemaan tilannetta laajemmasta perspektiivistä. Mitä arvokasta tuo toinen ihminen on yrittänyt opettaa minulle? Mitä olen oppinut arvostamaan tapahtuneen seurauksena? Mitä vahvuuksia minussa on kehittynyt tapahtuneen seurauksena? Mitä ratkaisevan tärkeitä valintoja olen tehnyt kokemani myötävaikutuksesta? Kun suuremman oppiläksyn viimein oivaltaa sydänjuuriaan myöten, tunne joka herää on valtava kiitollisuus. Siihen kun pääsee, on oma suhtautuminen menneisyyden tapahtumiin ja niihin liittyviin ihmisiin muuttunut pysyvästi. Olemme tehneet tilaa ilolle ja vapaudelle. Meidän ei tarvitse hyväksyä sitä mitä meille on tehty, mutta voimme hyväksyä sen, että näin on tapahtunut ja tehdä parhaamme muuttaaksemme tuon kokemuksen sellaiseksi, että se ei enää hajota meitä, vaan vahvistaa meitä.

CTE-harjoitus anteeksiantoon

Moni on kokenut, että jo tekemällä CTE-tunneprosessiin sisältyvän pohdintatehtävän, olo helpottuu ja jonkin satuttavan tapahtuneen voi nähdä uudessa valossa. Tee tämä harjoitus avoimin sydämin ja pyri pääsemään kiinni aitoon tunteeseen. Tehtävän tekeminen puhtaan älyllisesti tai uhriasetelmasta käsin ei auta.

Valitse aluksi henkilö, jolle haluat antaa anteeksi ja spesifinen häneen liittyvä tapahtuma, jonka haluat antaa anteeksi. Ota paperia ja kynä (käsin kirjoittaminen on tärkeää) ja vastaa alla oleviin kysymyksiin aidosti ja rehellisesti. Jos olet ollut lapsi tapahtuman aikaan, vastaa tuon lapsen tunteista ja tarpeista käsin. Mitä tuo pieni lapsi olisi kaivannut?

  1. ”Mitä olisit halunnut? Miltä se tuntui, kun et saanut sitä?” Tässä ensimmäisessä vaiheessa tärkeää on se, että koet saaneesi sanottua sen mikä on sydämelläsi ja tulleesi kuulluksi.
  1. Jos olisit terapeutti ja tarkastelisit tuota toista ihmistä myötätuntoisesti ja täysin objektiivisesti, miten voit ymmärtää hänen käytöksensä? Mitä hän on jäänyt vaille, millaisia haavoja hänellä on? Onko taustalla mahdollisesti jopa mielenterveysongelmia? Tässä vaiheessa tavoitteena on löytää edes hitunen myötätuntoa. Monesti auttaa, kun muistaa sen, että jokainen meistä on tullut tähän maailmaan viattomana ja täydellisesti rakastettavana pienenä vauvana. Elämän kolhut ovat sittemmin jättäneet jälkensä ja saaneet turvautumaan erilaisiin puolustusmekanismeihin ja epäterveisiin toimintamalleihin.
  1. Mikä suurempi oppiläksy tässä on taustalla? Jos tarkastelet asiaa vieläkin laajemmasta näkökulmasta, niin mitä tuo toinen ihminen on yrittänyt saada sinut ymmärtämään? Jos totuus olisikin se, että sinulla on ollut niin sanottu sielun sopimus tuon toisen ihmisen kanssa, jotta voisit oppia oman henkisen kasvusi kannalta jotain hyvin tärkeää, mitä se voisi olla? Mistä voisit olla kiitollinen? Tämän vaiheen tarkoituksena on auttaa sinua näkemään se, että kokemassasi vääryydessä piilee myös jotain arvokasta, joka toimii voimavaranasi. Kun tämän oivalluksen tekee, sydämen valtaa kiitollisuuden tunne.

Irtipäästämisessä ja anteeksiannossa on tärkeää antaa anteeksi myös itselleen. Kolikon kääntöpuoli on se, että jos meille on tehty vääryyttä, olemme suurella todennäköisyydellä tehneet samaa vääryyttä itsellemme tai jollekulle toiselle. Syvällinen paraneminen alkaa siitä, kun pystymme tuntemaan aitoa rakkautta, hyväksyntää ja myötätuntoa itseämme kohtaan.