6/2016: Valon ja varjon matkassa

Mikä onkaan tuo luonto, jota ikiaikaisessa kansanperinteessämme näin väkevin sanoin nostatetaan?

22.4.2018 / Anna Tosha Einiö

Mikä onkaan tuo luonto, jota ikiaikaisessa kansanperinteessämme näin väkevin sanoin nostatetaan? Uskontotieteilijä, perinteenkantaja ja itkijä Susanna Aarnio tekee työtään esivanhempien sanansaattajana. Hän haluaa palauttaa meille Luonnon Tajun. Keskustelimme kansamme vanhassa muistissa asuvista suurista sanoista Susannan kanssa pilvisenä lokakuun lopun päivänä, kun ensimmäiset pienet lumihiutaleet putoilivat taivaalta.
Luonto on tarkoittanut vanhassa mytologiassamme sukusielua eli itseä, sanoo Susanna. Tunnettiin myös Löyly eli ruumissielu ja Henki eli vapaasielu. Synnyt eli syntyiset ovat kansanperinteessä esiintyviä suojahaltioita, joilla tarkoitettiin suvun tuonilmaisiin siirtyneitä kunnioitettuja sieluja. Kun nostetaan luontoa ja syntyä, kutsutaan siis vahvimpia ihmisen suojahaltioita eli esivanhempia avuksi. Ihmisten tuli tuntea omat synnyt.
Susanna kertoo ihmisten elävästä luontoyhteydestä. Se oli kaiken tiedostava, sielullinen olotila ja elinehto. Tuli osata haistaa, maistaa ja myös aavistaa asioita luonnon viestien perusteella. Shamaanin tehtävä oli yhteisöä palvellessaan kutsua luonnonhaltiat ja esivanhemmat avuksi. Fyysisen ja henkisen välillä ei nähty eroa. Kaikki oli yhtä.
– Oman luonnon nostattaminen voi nykyaikana tarkoittaa vaikkapa elämänilon löytämistä tai yhteyttä johonkin vanhaan viisauteen. Luonnon Taju ei edellytä shamanistisen maailmankuvan sisäistämistä, eikä uskomista luonnonhaltioihin. Ymmärrys siitä, että olemme osa suurempaa kokonaisuutta ja lenkki tosi pitkässä ketjussa, riittää. Se lohduttaa, vahvistaa ja antaa myös perspektiiviä tulevaan.
Susanna on kulkenut tätä polkua jo pitkään. Hän on myös luontokuvaaja, taiteilija ja Johannes Setälä -keskuksen (ent. Suomalaisen shamanismin keskus) johtaja ja pääopettaja. Hänellä on neljä lasta. Miten hän lähti tälle tielle?
– Synnyin Haukivuorella Savossa v. 1966. Asuimme pienessä kylässä metsien keskellä. Olimme Mikko-veljeni kanssa aina metsässä. Solahdin kasvien sisään, puiden ja kivien sisään, eikä siinä ollut mitään ihmeellistä. Nyt tiedän, kuten shamaanit sanovat: lankesin loveen! Tätä ihanuutta ei kestänyt pitkään. Muutimme pian Helsinkiin ja minut laitettiin Saksalaiseen kouluun. Se olikin aika raju riuhtaisu sieltä metsän keskeltä, mutta lapsihan sopeutuu, ja väyläksi tuli musiikki, tanssi ja taide. Osasin edelleenkin vetäytyä omaan sisäiseen maailmaani, omaan metsäkolooni ja tehdä niitä omia tiedonhakumatkojani. Kun olin 16 vuoden ikäinen, veljeni kuoli. Kaipuu hänen luokseen oli suuri. Hain omilla tavoillani tietoa Tuonelta ja löysinkin sitä, mutta en vielä osannut nimetä näitä asioita, muistelee Susanna.
– Lukiossa historian opettajani Saksan Schwartzwaldista vaistosi, että tuo tyttöhän on vähän outo, ja hän ohjasi minua tutkimaan kalliomaalauksia. Opin luottamaan omiin kokemuksiini. Miten valtava merkitys voikaan olla yhdellä hyvällä opettajalla! Suomen kielen opettaja taas ei sietänyt slangiani ja rangaistuksena käski minun osallistua Kalevala-seuran kirjoituskilpailuun. Suomen Kirjallisuuden Seuran (SKS) kirjastosta löysin naisten runolauluja ja itkuja, joiden kielikuvat ammensivat voimansa metsästä! Kirjoitukseni kertoikin sitten metsän merkityksestä entisajan suomalaisille. Vihjeitä tulevasta oli jo tunnistettavissa! Ja nyt opetan samoja asioita itse, tosin vähän syvemmän kautta.

Nimet löytyvät
Susanna opiskeli ja työskenteli Hollannissa koko 90-luvun.
– Kerran tietoa etsiessäni syliini putosi Daan van Kampenhoutin kirja ”Handboek der Sjamanisme”. Se oli merkityksellinen hetki ja palaset loksahtivat paikoilleen. Etsintä oli tietyssä mielessä ohi. Daanin shamanistisen tiedustelumatkan aikana selvisi, että minun olisi palattava Suomeen. Osallistuin myös Daanin retriittiin, jossa teemana oli pohjoinen ilmansuunta. Kuinka ollakaan, taivaalta alkoi tulla lunta! Hollannissa ei lunta ollut aikoihin satanut niin runsaasti. Aistin sitä lunta ja sen pohjoista kutsua, eikä vaihtoehtoja ollut. Täytyi palata kotiin.
Shamanismin historia ja perinne alkoi siis vähitellen aueta.
– Se on ollut jotain paljon, paljon ruumiillisempaa kuin vain rummuttamalla tehtyjä näkymatkoja. Se on ollut eloonjäämisoppi. Kaikki luonnossa tapahtuu syystä. Jos korppi raakkuu niin todennäköisesti siksi, että se on nähnyt raadon. Se kutsuu karhua, jotta karhu avaisi raadon ja korppi pääsisi itsekin aterialle. Ihminen on kuunnellut noita ääniä ja päätellyt, että raadosta ehkä riittäisi ruokaa myös hänelle. Taianomainen korppi raakkuu aina syystä! Susanna huudahtaa.

Tieteestä vankka pohja
Suomeen palattuaan Susanna lähti opiskelemaan biologiaa ja uskontotieteitä, jälkimmäistä Juha Pentikäisen johdolla. Jos Susannan lapsuudessa vaikuttivat kasvit ja kivet, niin emeritusprofessori Pentikäinen taas oli kulkenut vahvasti karhun kannoilla. On kiehtovaa huomata, miten lapsuuden näyt ja kokemukset ovat vaikuttaneet näiden kahden aikuisiin, ”järkeviin” valintoihin. Mutta jotain ihmeellistä Pentikäisenkin tapaamiseen liittyi.
– Uskontotieteen laitos oli juuri muuttanut Unioninkadulle entiseen sisätautisairaalaan. Professorin työhuone oli se sama huone, jossa veljeni oli siirtynyt tuonilmaisiin. Ympyrä kauniilla tavalla sulkeutui. Pentikäisen kanssa keskustelemme edelleenkin paljon juuri kuolemasta. Perinteisen shamaanin tehtäviin on kuulunut sielun johdattaminen tuonilmaisiin eli takaisin syntyihin syviin, joten syklisen elämänkierron hahmottaminen on ollut hänen työnsä edellytys. Omassa työssäni pidän tärkeänä sitä, että taustalla on tieteellistä faktaa. Siitä on ollut ihan valtavasti hyötyä. Kun on kysymys ihmisen ja luonnon hyvinvoinnista, haluan tietää mahdollisimman tarkkaan mitä teen.
Aikojen takaa tuleva vanha tieto ja uushenkisyys eivät aina tunnu oikein sopivan yhteen. Uudet menetelmät ovat hyvin valokeskeisiä, näemme enkeleitä ja valkoisia veljeskuntia, ja kuvasto on silmää viehättävää. Miten Susanna tämän kokee? Onko ristiriita todellinen?
– On totta, että esimerkiksi enkelityöskentely on hyväksytympää kuin työ esivanhempien ja haltioiden kanssa. Eroavaisuudet ovat kuitenkin harhaa. Valo ja pimeys voidaan ajatella vastakkaisina voimina, mutta ne kulkevat aina yhdessä. Mikä voisikaan olla enemmän valotyötä kuin vainajan saattaminen tuonilmaisiin! Vain välineet ovat toiset. Shamaani käyttää Kannusta eli rumpua. Kannuksella kannustetaan tai kannetaan. Kannustaminen on yhteisöllinen siirtymäriitti. Vanha kielemme osuu tässäkin naulan kantaan. Rumpu on lainasana.
Susannan kanssa keskustellessa oivaltaa pian sanojen etymologisen tutkimuksen arvon. Sanojen alkuperän ja historian tunteminen on monella tapaa avuksi, varsinkin pelkoja herättävien sanojen kohdalla. Susanna avaa yhden niistä.
Manala eli Mana on tarkoittanut esivanhempien kotia, joka sijaitsee ”pohjan alla” eli Pohjolassa. Pelkästä ajatuksesta tulee hyvä mieli. Nykykielessä manala ja manaaminen tarkoittavat jotain pimeää ja pelottavaa. Omassa kielessämme manaaminen on tarkoittanut kaikkein vahvimpien ja nimenomaan hyvien voimien kutsumista avuksi. Alkuperäisten merkitysten hämärtyminen ja sanojen muuttuminen on tapahtunut aikojen myllerryksessä valtaa pitävien, mm. kirkon vaikutuksesta.
Myös Metsänpeitto on tästä hyvä esimerkki.
– Metsänpeittoon meneminen on tarkoittanut tiedonhakumatkaa. Metsän antimista tehtiin metsänpeittokylpy johonkin vaivaan. Ihminen kylvetettiin niin perusteellisesti, että taju melkein lähti! Sitten laitettiin nukkumaan. Vielä Elias Lönnrotin aikana nämä konstit tunnettiin ja lääkärinä hän keräsikin paljon tätä tietoa. Jossain vaiheessa metsänpeitosta tuli sana, jolla lapsia peloteltiin: jos menet metsään, joudut tähän ”vaaralliseen” tilaan.

Johannes Setälä ja luottehet
Yliopistovaiheiden ja vielä muutaman ihan fyysisen synnytyksen jälkeen Susannan tie kulki vihdoin Johannes Setälän luokse. Tarina kertoo, että hän osasi Susannaa jo odottaakin! He perustivat yhdessä tuon alussa mainitun shamanismin keskuksen. Mitä kaikkea työ sisältää?
– Johanneksen shamaanipolku alkoi jo 50-luvulla. Hän on nyt meidän viimeinen perinteisen linjan shamaanimme. Johannes on hoitanut apua tarvitsevia, johtanut rituaaleja, opettanut ja kirjoittanut paljon. Hän on myös kuvataiteilija ja vuosien varrella luonut valtavan määrän upeata kalevalaishenkistä taidetta. Hänen työnsä tunnetuksi tekeminen ja jatkaminen nykyajassa on erittäin tärkeätä. Toimitin hänen viimeisimmän ”Olen” -kirjansa ja olen hoitanut keskuksemme käytännön asioita. Haluan auttaa Johannesta keskittämään voimansa luomisprosessiin tulevia polvia varten.
Suurin osa näistä vanhoista tietäjistä ja opettajistamme on edelleen miehiä. Tuotannossa näemme yleensä paljon naisia tekemässä käytännön töitä – järjestämässä kursseja, kirjoittamassa, huolehtimassa kaikesta maan ja taivaan välillä. Mitä Susanna ajattelee tästä?
– Olen kokenut asian näin, että Johannes on viisain tuntemani ihminen ja hänen valtavan elämäntyönsä säilyttäminen tuleville sukupolville on minulle kunniatehtävä. Kaikissa kulttuureissa on vanhempi Mestari antanut kokelaalle Luottehia. Siinä jälleen yksi loistava sana! Luottehet, luottaa, luotto … onko kokelaalla siis luottoa? Luottehia ei luovuteta heppoisin perustein, koska väärissä tai kokemattomissa käsissä se voi merkitä yhteisölle myös vaaraa. Tiedolla on suuret vaikutukset. Ja aivan me kaikki, niin miehet kuin naisetkin etsimme näiltä poluilta samoja, olennaisia asioita.
– Syntyjen syvien säilyttämiseksi ja siirtämiseksi eteenpäin loimme Johanneksen kanssa ”Ikiaika” -tutkinnon, jonka puitteissa tapahtuu suomalais-ugrilaisen shamanismin ja Luonnon Tajun opettajakoulutus. Lahjakkaita oppilaita on koko ajan valmistumassa. Koen voivani nyt siirtää heille opetusvastuuta, koska olen uuden elämänvaiheen kynnyksellä.

Luonnon Tajun herättäminen ja opettaminen
Susanna tuntee vahvasti, että hänen pitkä kierroksensa Haukivuorelta tähän päivään on kaareutumassa umpeen. On tullut aika olla entistä enemmän metsässä, keskittyä Luonnon Tajun opettamiseen ja tehdä taidetta.
– Valintani on selkeä. Haluan ohjata varsinkin lapsia ja nuoria, koska olen huolestunut heidän luontoyhteytensä katkeamisesta. Luonnosta vieraantuminen on huolestuttava ilmiö. Harvat aikuisistakaan osaavat enää kuunnella, haistaa ja maistaa luontoa. Mitä metsä kertoo? Mikä on kiven ja tuulen voima? Mitä eläimet ja kasvit viestittävät? Pidän aikuisten opetuspäiviä ulkosalla myös talvisin. Kun on aistit herkimmillään pimeässä metsässä, pitää oppia ”näkemään”. On kohdattava omat pelkonsa. Shamanistisen näkymatkan tekeminen perustuu samankaltaisiin harjoituksiin.
Kirjoittaja kutsuukin nyt Susannan pieneen Luonnon Tajun testiin. Hän avaa paperipussin, jossa on tuoksuvaa, kuivaa isohirvenjuurta. Susanna sanoo heti, että tässä on jotain lämmittävää! Isohirvenjuurella onkin ns. lämmin ja kuiva luonne ja juurta käytetään limaiseen yskään ja uupumukseen. Juuren tuoksu paljasti meille sen luonteen. Susanna toivoo, että näitä asioita palautettaisiin muistiin yhä enemmän.
– Tämä ei voi enää tapahtua kuten ennen ja sekin pitää osata hyväksyä. Ajat ovat toiset. Luonnossa selviytyminen saattaa vielä palata ihmiselämän jatkumisen ehdoksi. Kun pitää pysyä hengissä, on ainut tuki ja turva todellakin vain luonnossa. Olemme osanneet olla yhteistyössä luonnon elementtien kanssa. Olemme tunteneet kaikki synnyt omien esivanhempiemme perintönä, eikä tämä vanha viisaus ole vielä täysin hukassa.
Ja tässä ajassa tämä syntyjen tunteminen voisi auttaa meitä myös tekemään oikeita ja hyviä päätöksiä, eikö vain?
– Kyllä. Luonnon Taju on myös oman luonnon, eli oman yhteyden tuntemista sukupolvien jatkumoon. Ihmisen on hyvä olla haltioissaan, Susanna hymyilee.
– Kun olet yhteydessä luonnonhaltioihin, esivanhempiin ja muihin omiin oppaisiin, olet aivan varmasti haltioissasi eli modernein sanoin flow-tilassa. Kaikki on silloin kohdallaan.

Linkit:
Johannes Setälä -keskus:
https://centreforfinno-ugricandarcticshamanism.fi

Susanna Aarnion videohaastatteluita YouTubessa:
https://www.youtube.com/playlist?list=PLgfAXGn0dP7P8V7Xt-QlDjWVjVVuI9Nh6
(löytyvät helposti myös nimellä)