Veli Etsijä

Moni tietää Von Hertzen Brothers -yhtyeestä ainakin jotain.

10.6.2019 / Jenni Arbelius

Moni tietää Von Hertzen Brothers -yhtyeestä ainakin jotain. Sen, että siinä soittaa kolme veljestä. Että genrenä on progressiivinen rock. Tai sen, että yhtyeen keikoilla saattaa nähdä lavalla hyvännäköisiä miehiä ilman paitaa. Harvempi sen sijaan tietää, että yhtyeen laulaja Mikko von Hertzen, 47, on tehnyt Äiti Ammalle useita bhajaneita
eli Jumalaa ylistäviä hartauslauluja englanniksi ja että niitä on käännetty
jo parillekymmenelle eri kielelle.

VUOSI OLI 1997. Mikko von Hertzen oli 25-vuotias. Hänen elämässään oli jo nähtävissä kaksi eri linjaa. Toinen oli rock, toinen oli henkinen etsintä. Lahjakas muusikko oli jo ehtinyt elää läpi rock´n´roll -kliseet Lemonatorin ja Egotripinrumpalina. Näiden maineikkaiden rock-yhtyeiden kanssa oli kierretty festarit, kuppilat, levynteot ja kaikki muut huvitukset, joita keikkaelämä voi nuoren miehen elämään tuoda.

Muutamaa vuotta aiemmin Mikolle oli puhjennut psoriasis. Samoihin aikoihin hän sai vahvan kokemuksen siitä, että ihminen on jotain muuta, kuin pelkkä keho tai mieli.

– Makasin sängyssä ja koin, että tietoisuuteni irtaantui mielestäni. Katselin ikään kuin sivusta, että tuossa se on, kauheasti edestakaisin sinkoilevia ajatuksia, mutta minä en ole minun mieleni. Sama kokemus liittyi psoriasikseen. Ihottuma eli ihan omaa elämäänsä, se en ollut minä. Rupesi hirveästi kiinnostamaan, että mikä se minä sitten on, Mikko von Hertzen kertoo.

Nuori mies kolusi kirjastoja ja löysi itämaisen filosofian keskeiset teokset. Etenkin buddhalaisuus vetosi, samoin taolaisuus ja kungfutselaisuus. Elämään löytyi myös astangajooga neljäksi vuodeksi, sillä Petri Räisänen ja Juha Javanainen olivat saapuneet Intian Mysoresta Suomeen ja saaneet oppi-isältään luvan opettaa joogaa Suomessa. Mikko oli parinkymmenen hengen pioneeri-porukassa, joka joogasi koulujen juhlasaleissa ennen kuin Räisänen ja Javanainen perustivat maineikkaan Astangajoogakoulun Helsinkiin.

– Minulla oli ristiriitainen suhde joogaan, koska siinä korostettiin niin paljon fyysisyyttä. Minulla oli jo se kokemus, että en ole pelkkä keho. Lopulta ajattelin, että jooga pitää kehoni kunnossa ja vetreänä, jaksan paremmin istua meditaatiossa ilman, että paikat alkavat kolottaa.

Todellinen muutos tapahtui Tukholmassa 1997, kun Mikko tapasi ensimmäistä kertaa Äiti Amman.

– Olen luonteeltani skeptinen, mutta minä vain rakastuin Äiti Amman energiaan ja siihen, mitä hän ilmentää. Vakuutuin siitä, että tämä nainen ei todella tee muuta kuin keskittyy siihen, että muilla olisi hyvä olla.

Mikko lähti Amman luoksen Intiaan ensin kuudeksi viikoksi vuonna 1997. Sitten hän lähti kuudeksi kuukaudeksi. Lopulta jouluna 1998 hän muutti Intiaan kokonaan, ilman minkäänlaisia aikeita palata Suomeen enää koskaan.

– Annoin omaisuuteni pois ja myin kitarat, jotta sain matkarahaa. Minulla ei ollut mitään omaisuutta moneen vuoteen, ei edes varastossa.

Ashramissa nuorimies pantiin töihin respaan. Ihmisten vastaanoton ja hallinnollisten töiden lisäksi Mikko kehitti toimintaa niin, että länsimaisten ihmisten olisi vähän helpompi asettua ashramiin.

– Siihen aikaan tulijalle annettiin ruokomatto ja ämpäri. Se oli sellainen ”Tervetuloa ja good luck” -tyyppinen ratkaisu, Mikko naurahtaa. 

Hän alkoi kehittää ashramin toimintaa työparinsa kanssa. He toivoivat, ettei kenenkään oleskelu ashramissa olisi siitä kiinni, etteikö länsimaisen ihmisen tarpeita olisi otettu huomioon.

– Tilasimme työparini kanssa paksumpia patjoja ja tyynyjä vierailijoiden käyttöön. Kehitimme ruokapuolta ja veimme toimintaa tietokoneistetumpaan suuntaan. 

Ruokana oli vuosituhannen vaihteessa usein vain riisivelliä ja lounaaksi yksinkertaista eteläintialaista kasvisruokaa. Nykyään ashramissa on kahvila ja monenlaista ruokaa.

Mikolle itselleen ashram-elämän yksinkertaisuus sopi. Hän eli vuosia selibaatissa ja askettisesti kuin munkki. Kerran kuussa saattoi mennä yksi keksi, muuten hän söi pelkkää riisivelliä ja laihtui toistakymmentä kiloa. Ashramissa Mikko pystyi keskittymään täysillä filosofisiin kysymyksiin, sillä henkistä kirjallisuutta oli saatavilla mielin määrin.

Ashramin länsimaalainen yhteisö oli vielä silloin hyvin pieni. Ensimmäisenä kesänä paikalla asui monsuuniaikaan alle kaksikymmentä ihmistä. Pienessä yhteisössä omat mielen möröt ja negatiiviset piirteet tulivat hyvin esiin, joten sisäistä työtä riitti, päivittäisen sevan eli ashramin hyväksi tehtävän vapaaehtoistyön lisäksi.

– Minulle syntyi sinne toinen perhe, tämän Suomessa olevan biologisen perheen rinnalle. Edelleen siellä asuu minulle todella läheisiä ihmisiä. Aina kun menen takaisin, minulla on sellainen olo, että olen tullut kotiin. Intia on henkinen kotini ja on minulla siellä myös fyysinen koti, tosin viime vuosina olen asunut Suomessa ja käynyt Intiassa vain kerran, pari vuodessa.

Mikon oma maailmankuva vakiintui lopullisesti ashramissa vietettyjen seitsemän vuoden aikana. Hän kuvaa maailmankatsomustaan advaita vedantistiseksi eli nondualistiseksi, ykseyteen perustuvaksi. Amma ei ole hänelle uskonto vaan elävä esimerkki, joka ilmentää arvoja, joita hän pitää tärkeinä.

– Pyhien Veda-tekstien filosofisinta antia on niin kutsuttu vedanta, joka mielestäni kristallisoi hindufilosofian. Tämä filosofia ja maailmankatsomus on täysin riippumaton Ammasta. Väheksymättä yhtään Amman merkitystä valaistuneena mestarina, minulle hän on ennen kaikkea esimerkki. Minulla on oma henkinen polkuni ja onneksi saan kulkea sitä tämä elävä mestari apunani.

Kun Mikko meni ashramiin, hän ajatteli, että hänen musiikkinsa on nyt kirjoitettu, seuraavaksi hän keskittyisi vain henkisyyteen sekä työhön yhteisen edun hyväksi ashramissa. Hyvin pian Amma kuitenkin pyysi Mikkoa kirjoittamaan bhajanin, jota voitaisiin laulaa yhteisissä laulupiireissä. 

Englanninkielinen Lord of Vrindawan syntyi haltioituneessa inspiraation vimmassa. Nykyään se on käännetty parillekymmenelle eri kielelle ja levinnyt Ammalta jo muidenkin mestareiden laulukirjoihin.

Sen perässä tuli enemmänkin, muun muassa albumillinen rock-biisejä. 

– Niiden kappaleiden kanssa sitten soitin veljille, että minulla olisi tällaisia, haluatteko kuulla. Kaksi ensimmäistä levyä syntyivät silloin, kun asuin vielä ashramissa, eikä ekan levyn jälkeen ollut vielä puhettakaan, että muuttaisin Suomeen tai että alkaisimme tehdä musiikkia tosissamme.

Vuosi oli 2017. Yhtye nimeltä Von Hertzen Brothers oli syntynyt kuusitoista vuotta aiemmin. Ensimmäinen levy tuli ulos vuonna 2001. Toinen levy Approach ilmestyi vuonna 2006, voitti Emman parhaana rock-albumina ja myi kultaa. Myös kolmas ja neljäs levy myivät kultaa ja sijoittuivat listaykkösiksi. Yhtye kiersi Suomen lisäksi Itä-Eurooppaa, Skandinaviaa ja keikkaili Briteissä. Viides levy sijoittui äärimmäisen kilpaillulle Britannian albumilistalle sijalle 31.

Kuudes levy tehtiin Kanadassa maailmanluokan tuottajien ja äänittäjien kanssa. Vastoin kaikkia odotuksia sen seurauksena ei ollutkaan lopullinen kansainvälinen breikkaus. Levy floppasi. 

Veljekset olivat sijoittaneet levyyn kuusinumeroisen summan rahaa ja odotukset olivat kovat. Niiden jäätyä toteutumatta bändiltä alkoi loppua virta ja lopulta kolmikko puhalsi pelin poikki. Yhtye jäi määrittelemättömälle tauolle loppukesästä 2016.

– Meille oli vuosikausia toitotettu, että te olette niin hyvä bändi, että miksi ette soita isoilla areenoilla. Aloimme ehkä vähän väärällä tavalla analysoida asiaa, että niin, miksi emme soita niillä. Emmekö ole tajunneet ottaa jotakin huomioon? Puuttuuko meiltä maailmanluokan tuotanto? Jos puuttuu, niin ostetaan se! Katsotaan, mihin sellainen siirto vie.

Aallonpohja uralla voi johtaa monen muusikon kohdalla syöksykierteeseen, mutta onneksi Mikolla oli esimerkki, Amma. Vaikka Äiti Amma tunnetaan nykyään maailmanlaajuisesti ja hän on halannut miljoonittain ihmisiä, ei Ammakaan koskaan tiedä, tuleeko hänen tilaisuuteensa kolme vai kolmekymmentätuhatta kiinnostunutta. Tuli mikä määrä tahansa, hän halaa läpi jokaisen, titteliin, ulkonäköön tai tilipussiin katsomatta.

– Ja kun Amma laulaa, ei hän ajattele olevansa stara. Sen näkee, kuinka musiikki tulee ja vie hänet mennessään. Kun musiikki vie mennessään, on kyseessä egoton tila. Musiikista tulee enemmän kuin sinä itse tai egosi. Sama minulla, sen ahdistavan Mikon egon osuus pienenee ja luo merkityksen musalle. Tämä ajatus, eli bhajaneiden, kirtaneiden, hengellisten laulujen ajatus tuotuna rock-musiikkiin, on kaiken työni pohjalla.

Tauko oli todellinen, mutta lopulta se kesti vain vuoden. Uusin levy tuli ulos vuonna 2017. Bändissä vaihtui porukka, mutta veljekset jäivät.

– Tuli sellainen olo, että vaikka yksi levy meni aivan päin seiniä, me emme ole sellaisia ihmisiä, jotka siitä syystä lyövät hanskat tiskiin. Musiikki on tärkeintä, menestyminen ei ole yhtä tärkeää. Musiikki on lopulta se perintö, jonka me jätämme jälkeemme.

Nykyään koko bändi suhtautuu työntekoon rennommin. Uusien biisien on oltava riittävän hyviä, jotta niiden takia jaksaisi käydä läpi koko rumban levynteosta keikkarundiin. Keikkoja on tiedossa nykyiselläkin biisimäärällä. Eikä rokkarius ole Mikolle mikään määräävä tekijä hänen identiteetissään. Se ei ole asia, josta hänen täytyisi pitää väkisin kiinni.

– Koen olevani ennen kaikkea veli ja henkinen etsijä. Lopulta olen aika vähän rokkari.